Soundtrack-Sunnuntai: Sonic the Hedgehog 2

Sonic the Hedgehog 2

Julkaisuvuosi: 1992

Alustat: Sega Mega Drive

Kehittäjä: Sonic Team, Sega Technical Institute

Julkaisija: Sega

Tällä kertaa Soundtrack-Sunnuntaissa on vuorossa Sonic the Hedgehog 2. Peli, josta minulla on jopa omakohtaisia muistoja, toisin kuin viimeksi kun tuli soundtrackeja tutkittua. Luvassa on tällä kertaa pelin eri kenttien musiikkeja, varustettuna nostalgiahöyryisillä höpinöillä.

Tämä tässä. Tämä on ensimmäinen kappale minkään videopelin soundtrackia mitä muistan ikinä kuulleeni. Ja kyllähän se näiden vuosien jälkeen vielä hyvältä kuulostaa. Pelattavanahan Emerald Hill Zone on näin jälkikäteen kokeiltuna naurettavan helppo, mutta kyllä siihenkin ensimmäisillä kerroilla varmasti sai elämiä tuhlattua. Ensimmäinen kenttä on muuten varmaan ainoa kenttä missään Sonicissa jonka olen päässyt alle minuutissa läpi.

Toinen kenttä, Chemical Plant Zone, oli sitten jo heti paljon vaikeampi. Pelin ensimmäinen taso, jossa pystyi hukkumaan, ja josta epäilen oman uintikammoni vahvasti johtavan juurensa. Tason loppupuolella saattoi hölkätä niin lujaa, että kamera tipahti kyydistä, ja loppupomossa oli todella helppoa hukuttaa itsensä. Siinä eivät sormuksetkaan auttaneet.

Aquatic Ruin Zone oli oma henkilökohtainen suosikkikenttäni. Graafiselta ilmeeltään miellyttävin, mukavan helpohko ja musiikiltaakin paras. En olisi ikinä uskonut sanovani tällaisia ylisanoja pelin pakollisesta vesikentästä. Omasta mielestäni tosin Chemical Plant oli "se" vesikenttä, ei tämä niinkään, mutta joskus kai pitää olla eri mieltä internetin kanssa asioista.

Kasinokentästä jäi puolestaan isoiten mieleen jättimäinen flipperi, jossa itseään linkoamalla oikeaan suuntaan pystyi grindaamaan jatkuvalla syötöllä elämiä. Siinä sitten meni tovi jos toinenkin, välillä aikarajakin tuli vastaan. Mutta jos yhden elämän käyttämällä saa tusinan verran uusia, niin kyllähän siinä pitkän matikan mukaan voitolle jää. Tässä kentässä oli myös ehkä pelin raivostuttavin loppubossi.

Seuraava taso, eli Hill Top Zone, jäi lähinnä mieleen uudelleen väritettynä versiona ensimmäisestä kentästä. Lisäksi siinä oli jokin söpö dinosaurus tai lohikäärme, jonka murskaamisesta tuli vähän paha mieli. Ja olihan siinä jännittävä tulivuorenpurkauskin, jossa sai kiireellä painaa menemään eteenpäin ennenkuin hukkui laavaan. Ei mikään mukava tapa kuolla.

Mystic Cave Zone oli puolestaan kenttä, johon peli päättyi tarpeettoman usein, muistaakseni koska kentät sisälsivät aika paljon välittömään kuolemaan johtavia rotkoja. Ja ikäviä tulikärpäsiä vihollisina, ja omituisia piikkejä joka puolella, ja muuta sellaista. Tason soundtrack on pelin musiikeista paremmasta päästä, ja loppuvihukin taisi olla oma henkilökohtainen suosikkini.

Tottakai Oil Ocean nimisessä zonessa pitää olla itämaista musiikkia. Koin oranssin taivaan ja mustan öljymeren aina jossain määrin ahdistavaksi, ja tämä oli kenttä, jota ei oikeastaan ollut mukava pelata. Sinällään toki varsin tunnelmallinen kenttä näin jälkikäteen ajateltuna. Ei kuitenkaan kauheasti mieli- tai muistikuvia tästä.

Metropolis Zonen nimi tuli itselleni vähän yllätyksenä näin vuosien jälkeen. En ikinä mieltänyt sitä metropoliksi, vaan enemmänkin jonkin sortin tehtaaksi. Tänne asti kuitenkin jos pääsi, niin tiesi päässeensä pitkälle, ja Metropolis oli viimeisiä kenttiä, joista oikeasti piti. Ja järkytys oli suuri, kun tässä zonessa olikin kolme tasoa, ei kaksi niin kuin kaikissa muissa. Pitkiä ja sokkeloisiakin olivat, tuntui välillä, että kentät eivät lopu ollenkaan.

Sky Chase oli lyhkäinen välipätkä, missä lenneltiin lentokoneella. Jossain määrin haikea, ja ehkä jopa vähän surullinenkin biisi. Tokihan tässä kentässä oli aikaa muistella kaikkia edellisiä kenttiä, ja jännittää lähestyvää loppua, mutta eihän tämä nyt mitään kovin hääviä takaa-ajomusiikka oikeasti ole.

Takaa-ajo päättyi sitten Wing Fortress-kenttään. Tähän omat henkilökohtaiset muisteloni loppuvat, sillä tasossa oli niin vaikea loppubossi, että en yksinkertaisesti ikinä päässyt sitä läpi. Vuosien jälkeen sain savestateilla huijattua itseni viimeiseen kenttään, ja koko pelin läpikin, mutta ei se ole sama asia. Tasokin oli vaikea, ja sinne eksyi usein. Ja kun lentokoneen kyljessä kikkailtiin, niin aika useinhan tiputtiin myös jostain välistä maan kamaralle. Musiikillisesti tämäkin taso on yllättävän hidas, vaikka luulisi että loppua kohti meno vaan kiihtyisi.

Jokaisen normaalikentän loppubossin tunnusbiisi. Hyvin vahvasti mieleen jäänyt teos. Sisältää kaiken mitä pomomusiikilta tarvitaan: sopivasti energiaa, kuumotusta ja taisteluhenkeä. Paras yksittäinen musiikkikappale, vaikka ehkä vähän yksinkertainen onkin. Joskus tämä oli itselläni itse asiassa kännykän soittoäänenä, mutta kun 1) kukaan ei soita 2) kännykkä on äänettömällä suurimman osan ajasta, se meni vähän hukkaan.

Muutama biisi jäi tosiaan käymättä läpi, esimerkiksi kaikki kaksinpelin kappaleet, joten kannattaa ihmeessä kuunnella koko soundtrack läpi vaikka täältä. Sonic 2:n soundtrack ei tosin loppujen lopuksi mielestäni ole aivan niin hyvä kuin vaikkapa Sonic 3:n, joskin siitä huolimatta se on ehdottomasti Sega Mega Driven parhaimmistoa. Alku alkaa hyvin, mutta loppua kohti kappaleet tuntuvat mielestäni heikkenevän harmittavan paljon. Toisaalta, alkupään kenttiähän sitä tuli enimmäkseen tahkottua, joten ehkä siksi minulla onkin niin lämpimät muistot tämän pelin musiikeista.