Julkaisuvuosi: 2017
Alustat: PlayStation 4 (pelattu), Xbox One, Nintendo Switch, PC
Kehittäjä: Headcannon, PagodaWest Games
Julkaisija: SEGA
Täysiä.
 |
| Ensimmäinen suuri paljastus: aloitustaso on virheä paratiisikenttä. Kuten varmaan jokaisessa Sonic-pelissä tähän mennessä. |
Itse asiaan. Suora uudelleenpaketointi vanhoista peleistä ei siis ole kyseessä. Osa alueista on tuttuja, ainakin nimeltä ja graafiselta ilmeltään. Kentät ovat myös osittain samoja kuin vanhoissa peleissä, joskin hyvin pian tutun alun jälkeen tasot lähtevät aivan omille urille, keksimällä uutta ja sekoittelemalla eri pelejä keskenään. Muutamia täysin uusiakin alueita pelissä on, ja pääasiassa ne ovat alkuperäisen Sonicin hengessä varsin laadukkaita. Pomotaisteluita on laitettu uusiksi, joskin vähän huonommalla lopputuloksella. Niissä on enemmän vaihtelua kuin aiemmin, mutta laadultaan ne eivät ainakaan nostalgiakiikarit silmillä nouse aivan alkuperäisten tasolle.
 |
| Knuckles villissä lännessä tuntuu tosin vähän väärältä. |
Onhan pelissä juonikin, joka esitetään pelisarjalle tuttuun tyyliin noin viidessä sekunnissa ilman tekstiä. Todennäköisesti kyse on totuttuun tapaan siitä, että Dr. Robotnik on pöllinyt kaaossmaragdeja, jotka pitäisi hakea takaisin. Graafisesti pelissä on haettu vanhojen pelien retroa pikselitaidetta, missä ollaan onnistuttu varsin hyvin. Tokihan spritet ovat päivitettyjä, mutta alkuperäisille hyvin uskollisia. Verrattuna aiempiin 2.5D-seikkailuihin tämän tyylinen grafiikka on myös miellyttävämpää katsottavaa. Musiikki ja ääniefektit ovat isoilta osin vanhoja tuttuja, ja edelleenkin erittäinkin toimivia. Näitä on myös päivitetty tälle vuosituhannelle, mutta ei onneksi liikaa.
Itse pelattavuus on vanhalle Sonic-fanille erittäinkin mukavaa. Ohjaus toimii juuri kuten pitääkin, ja turbosiili lentää, liukuu ja pomppii aivan totuttuun tapaan. Ja vauhtia maailman nopeimmassa eläimessä edelleen riittää. Jatkuvaa pientä jännitystä antaa kentissä paahtaminen tuhatta ja sataa, kun ei voi olla varma milloin 20 vuoden takaa tuttu kenttä muuttuu yhtäkkiä täysin uudenlaiseksi kokemukseksi. Vanhoja pelejä pelanneella saattaakin nousta mieleen kysymys, että olivatko aiemmat yhtä vaikeita ensimmäisellä kerralla. Modernisointi mahdollistaa myös aivan uudenlaisia asioita, kuten useammassa tasossa olevia kenttiä ja mielenkiintoisempia fysiikkapohjaisia vaikutusmahdollisuuksia maailmaan.
 |
| Flying Battery Zone on alkuperäiselle hyvinkin uskollinen. |
Kenttiä löytyy ainakin parin illan ratoksi, joskin Sonic 3:n tyylinen alueen alussa tapahtuva tallennus syö vähän pelin pituutta. Peruspelin kaveriksi on lisätty time attack-pelimuoto yksin väännettäväksi ja competition kaverin kanssa väännettäväksi. Time attackissa nimensä mukaisesti mennään kenttiä läpi täysillä, ja competitionissa yritetään päästä ainakin kaveria vauhdikkaamin maaliin. Keräiltävääkin on kenttien aikana suoritettavista bonustasoista saatavien kolikoiden muodossa. Joudun myöntämään, että en ole pelannut peliä vielä sataprosenttisesti läpi, ja Extras-valikossa on kolme "???"-kohtaa, joiden olemassaolo hämmentää kovin paljon. Tekemistä siis ilmeisesti riittää.
 |
| Kaksinpelissä ruutu meinaa mennä vähän ahtaaksi. |
Vaikka peli onkin isoilta osin valmistettu kierrätysmateriaalista, ei sen parissa pääse kauheasti ikävystymään vaikka aiemmat osat olisivatkin tuttuja. Päinvastoin, peliä saa jatkuvasti pelata typerä virne naamalla, miettien mikä tuttu juttu seuraavan kulman takaa yllättää. Uusilta pelaajilta nämä viittaukset toki menevät ohi, mutta pelinä Sonic Mania on kaksiulotteisten Sonic-pelien parhaimmistoa, ja varmasti kokeilun arvoinen. Mikä parasta, hintaa pelillä on vaivaiset parikymppiä.
 |
| Sit mennää |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti