Arvostelu: Sonic Mania (2017)

Sonic Mania
Julkaisuvuosi: 2017
Alustat: PlayStation 4 (pelattu), Xbox One, Nintendo Switch, PC
Kehittäjä: Headcannon, PagodaWest Games
Julkaisija: SEGA

Täysiä.

Sonic-pelisarja on viime aikoina tullut tutuksi lähinnä alennustilastaan ja epäonnistuneista 3D-seikkailuistaan. Muutama 2D-peli on julkaistu, mutta niistäkään ei ole paljoa kehuja kuulunut. Uusin peli, Sonic Mania, yrittääkin palata "vanhoihin hyviin aikoihin". Mania on osittain remasteroitu versio vanhoista Sonic the Hedgehog 1, 2 ja 3 sekä Sonic & Knuckles ja Sonic CD peleistä, ja osittain läjä uutta sisältöä vanhalla hengellä. Hillitön sillisalaatti siis. Jos haluaa säilyttää täytenä yllätyksenä itselleen mitä ja miten on peliin paketoitu, niin suosittelen pelin pelaamista tämän arvostelun lukemisen sijasta, vaikka mitään isompia spoilereita ei olekaan luvassa.

Ensimmäinen suuri paljastus: aloitustaso on virheä paratiisikenttä. Kuten varmaan jokaisessa Sonic-pelissä tähän mennessä.

Itse asiaan. Suora uudelleenpaketointi vanhoista peleistä ei siis ole kyseessä. Osa alueista on tuttuja, ainakin nimeltä ja graafiselta ilmeltään. Kentät ovat myös osittain samoja kuin vanhoissa peleissä, joskin hyvin pian tutun alun jälkeen tasot lähtevät aivan omille urille, keksimällä uutta ja sekoittelemalla eri pelejä keskenään. Muutamia täysin uusiakin alueita pelissä on, ja pääasiassa ne ovat alkuperäisen Sonicin hengessä varsin laadukkaita. Pomotaisteluita on laitettu uusiksi, joskin vähän huonommalla lopputuloksella. Niissä on enemmän vaihtelua kuin aiemmin, mutta laadultaan ne eivät ainakaan nostalgiakiikarit silmillä nouse aivan alkuperäisten tasolle.

Knuckles villissä lännessä tuntuu tosin vähän väärältä.

Onhan pelissä juonikin, joka esitetään pelisarjalle tuttuun tyyliin noin viidessä sekunnissa ilman tekstiä. Todennäköisesti kyse on totuttuun tapaan siitä, että Dr. Robotnik on pöllinyt kaaossmaragdeja, jotka pitäisi hakea takaisin. Graafisesti pelissä on haettu vanhojen pelien retroa pikselitaidetta, missä ollaan onnistuttu varsin hyvin. Tokihan spritet ovat päivitettyjä, mutta alkuperäisille hyvin uskollisia. Verrattuna aiempiin 2.5D-seikkailuihin tämän tyylinen grafiikka on myös miellyttävämpää katsottavaa. Musiikki ja ääniefektit ovat isoilta osin vanhoja tuttuja, ja edelleenkin erittäinkin toimivia. Näitä on myös päivitetty tälle vuosituhannelle, mutta ei onneksi liikaa.

Itse pelattavuus on vanhalle Sonic-fanille erittäinkin mukavaa. Ohjaus toimii juuri kuten pitääkin, ja turbosiili lentää, liukuu ja pomppii aivan totuttuun tapaan. Ja vauhtia maailman nopeimmassa eläimessä edelleen riittää. Jatkuvaa pientä jännitystä antaa kentissä paahtaminen tuhatta ja sataa, kun ei voi olla varma milloin 20 vuoden takaa tuttu kenttä muuttuu yhtäkkiä täysin uudenlaiseksi kokemukseksi. Vanhoja pelejä pelanneella saattaakin nousta mieleen kysymys, että olivatko aiemmat yhtä vaikeita ensimmäisellä kerralla. Modernisointi mahdollistaa myös aivan uudenlaisia asioita, kuten useammassa tasossa olevia kenttiä ja mielenkiintoisempia fysiikkapohjaisia vaikutusmahdollisuuksia maailmaan.

Flying Battery Zone on alkuperäiselle hyvinkin uskollinen.

Kenttiä löytyy ainakin parin illan ratoksi, joskin Sonic 3:n tyylinen alueen alussa tapahtuva tallennus syö vähän pelin pituutta. Peruspelin kaveriksi on lisätty time attack-pelimuoto yksin väännettäväksi ja competition kaverin kanssa väännettäväksi. Time attackissa nimensä mukaisesti mennään kenttiä läpi täysillä, ja competitionissa yritetään päästä ainakin kaveria vauhdikkaamin maaliin. Keräiltävääkin on kenttien aikana suoritettavista bonustasoista saatavien kolikoiden muodossa. Joudun myöntämään, että en ole pelannut peliä vielä sataprosenttisesti läpi, ja Extras-valikossa on kolme "???"-kohtaa, joiden olemassaolo hämmentää kovin paljon. Tekemistä siis ilmeisesti riittää.

Kaksinpelissä ruutu meinaa mennä vähän ahtaaksi.

Vaikka peli onkin isoilta osin valmistettu kierrätysmateriaalista, ei sen parissa pääse kauheasti ikävystymään vaikka aiemmat osat olisivatkin tuttuja. Päinvastoin, peliä saa jatkuvasti pelata typerä virne naamalla, miettien mikä tuttu juttu seuraavan kulman takaa yllättää. Uusilta pelaajilta nämä viittaukset toki menevät ohi, mutta pelinä Sonic Mania on kaksiulotteisten Sonic-pelien parhaimmistoa, ja varmasti kokeilun arvoinen. Mikä parasta, hintaa pelillä on vaivaiset parikymppiä.

Sit mennää

Pikavilkaisu: Serious Sam Double D (2011)

Serious Sam Double D
Julkaisuvuosi: 2011
Alustat: PC, XBox 360
Kehittäjä: Mommy's Best Games
Julkaisija: Devolver Digital, Croteam

Serious Sam on varmaankin äijistä äijin pelisankari, tai ainakin hyvin korkealla machorankingissa. Tämä tennareissa ja farkuissa löntystelevä jantteri pistää kylmäksi tuhansia, ellei peräti satoja tuhansia "olioita" (mm. päättömiä kamikazeja, harpyijoita ja jättimäisiä mechoja) aikamatkustellessaan menneisyydessä maailmaa pelastamassa. Samalla ehtii laukoa tyylikkäitä one-linereita kuin Duke Nukem konsanaan:

"Give a man a bullet and he'll want a gun. Give a man a gun and he'll be giving away the bullets."

Double D on kuitenkin normaalista Serious Samista vähän poikkeava. Siinä missä Vakavan Sampan pelit ovat yleensä first person shootereita, on Double D sivusta kuvattu 2D-tasoloikka/-räiskintä. Vihollista tulee tosin tässäkin pelissä sen verran tiuhaan vastaan että kyllä peliä voi ajoittan myös bullet helliksi väittää.

Tässähän pitää tietää.

Ja kyllä pelin muutenkin Serious Samiksi tunnistaa. Tutut päättömät kamikazet ja rakettimiehet juoksevat edelleen vastaan muinaisissa maisemissa. Muutamia ainakin itselleni uusia tuttavuuksia mahtuu myös mukaan, kuten esimerkiksi femikaze. Se on kuin kamikaze, mutta nainen. Kentät ovat teoriassa suhteellisen simppeleitä "juokse oikealle ja tapa kaikki"-ajatusmaailmaa noudattavia, mutta putken varrelle on piilotettu runsaasti salahuoneita. Jos sattuu olemaan perfektionisti, niin näiden penkomiseen saa kyllä valumaan aikaa.

Syvästä montusta pääsee pois luonnolisesti tekemällä kasan vastustajien ruumiista.

Äänet toimivat ääninä, iso osa on jälleen sarjan aiemmista osista tuttuja. Musiikkikin onnistuu kohtuullisesti, tavanomaista metalliräimettä vähän isommissa rähinöissä. Ei mitään mieleenpainuvaa tai sellaista jota kuuntelisi huvikseen, mutta taustalla kyllä. Grafiikat ovat piirretyt, missä ei sinänsä ole mitään vikaa. Siinä on kuitenkin vikaa, että piirrokset ovat ajoittain epäselvät. Esimerkiksi kuilun kielekkeen fyysinen reuna ei aina tunnu olevan siinä kohdassa mihin se on piiretty.

Läjä pannukakkuja, joilla on haarukat jalkoina ja vuvuzelat... joinakin ulokkeina. Mitä.

Kontrollit tuntuvat oudon raskailta. Vaikka sankari hyppii verrattain korkeita kuuhyppyjä, niin liikuminen on silti kankeaa. Pelailin hiirellä ja näppiksellä, ja tähtäämisessä oli vähän vaikeuksia. Sen sijaan, että hiiren siirtäminen esimerkiksi vasemmalta oikealle kääntäisi hahmon ympäri, se vain siirtää kursoria näytöllä. Tämä käytännössä tarkoittaa että nopeiden tähtäysliikkeiden tekeminen on mahdotonta. Samanlaista ongelma on ollut ilmeisesti myös kontrollerilla.

(Huonosti cropattu) jättimäinen raketeilla liikkuva apina, joka ampuu räjähtäviä banaaneja ja huitoo isolla sirkkelikädellä. Mitä ja miksi.

Peli käy tylsähköksi aika äkkiä, mutta silti jokin sen aivottomuudessa viehättää. Tämä pätenee tosin aika lailla kaikkiin peleihin, joissa Sam seikkailee. Viimeinen viimeistelykierros pelistä on kuitenkin jäänyt tekemättä, ja samalla rahalla saa kyllä parempiakin tämän genren pelejä (joskin nyt Steam näyttää hinnaksi 0,90e). Mitään kauhean mullistavaa ei ole tarjolla, pyssyjä voi kasata pinoon ja ampua viittä paukkurautaa kerralla, mutta se ei sinällään ole kovin häävi myyntivaltti. Ei vaikka näin hauska launch traileri pelillä olikin:

PS: Pelistä on myynnissä Steamissa vain Serious Sam Double D XXL, joka sisältää tämän pelin lisäksi myös enhanced versionin. En pelannut sitä enkä tiedä onko se hyvä, mutta ainakin se tarjoaa co-opin, joka saattaisi olla teoriassa ihan hauskakin. En kuitenkaan usko, että muita mahdottoman isoja eroja siinä olisi. Vaikka eihän se olisi ensimmäinen kerta kun olisin väärässä.