Arvostelu: Call of Duty: Infinite Warfare (2016)

Call of Duty: Infinite Warfare
Julkaisuvuosi: 2016
Alustat: PC, PlayStation 4 (pelattu), Xbox One
Kehittäjä: Infinity Ward
Julkaisija: Activision

Valmistaudu lukemaan monta kertaa "aika perus".

Olen myöhässä. Olen myöhässä tämän pelin suhteen. Call of Duty-pelisarja on siitä huono, että kun yksi sen osa saadaan viimein pihalle, aloitetaan jo seuraavan hypetys. Esimerkiksi nyt olen jo usean kuukauden ajan nähnyt seuraavan osan, WW2:n, erilaisia trailereita, mainoksia ja muuta promomateriaalia. Kävi kuitenkin niin, että sain hyvän diilin Infinite Warfaresta, enkä voinut jättää sitä välistä. Edellinen pelikerta CoD:n parissa on niinkin kaukaa kuin vuodelta 2011, jolloin pelasin Modern Warfare 3:sta. Itse asiassa Infinite Warfaren mukana tuli mahdollisuus ostaa MW1:n remasteroitu versio, jonka saa nykyään (onneksi) ilman IW:tä.

Loppujen lopuksi aika vähän on kuitenkin muuttunut vuosien saatossa. Miljöö lähti pelisarjassa tällä kertaa oikein urakalla sivuraiteille, kun toinen maailmansota ja nykyaikainen rymistely jäivät menneisyyteen ja hypättiin avaruuteen. Peli kuitenkin toistaa jo hyvinkin tuttuja juonikoukkuja heti alusta lähtien: ensimmäinen tehtävä pelataan janarina, joka kuolee samantien, pahis on mies hassulla aksentilla ja naama-arvella varustettuna, yllätyshyökkäys tulee pahimmalla mahdollisella hetkellä, kaikki on kauheaa jne. Helkkari, peli alkaa ylikulutetulla "press X to jump" tyylisellä quicktime-eventillä. Ja kyllä, x:ää saa painella muutenkin mitä hassuimmissa tilanteissa.

"Tap square repeatedly to open door"

Pelisarjaa kritisoidaan usein putkijuoksuttamisesta, missä on perää. Kentistä löytyy yleensä moniulotteisuutta tasan sen verran, että putkesta löytyy sivukäytävä, jota pitkin pääsee rytyyttämään avaruusterroristia kylkeen. Kuten ennenkin, kaverit eivät mihinkään etene ellei itse etene, ja toimivin taktiikka on edelleen juosta vihollisrintaman läpi, mennä johonkin piiloon, ja odottaa että uuden energiaboostin saaneet kuolemattomat kaverit painavat pahiksista läpi. Kampanja tarjoaa onneksi vähän valinnanvaraa sen suorittamisessa. Tarjolla on muutamia sivutehtäviä, joita voi suorittaa päätehtävien ohessa. Valitettavasti valinta on vähän turha, sillä tehtävät toistavat toisiaan hyvin paljon ja niistä saatavat pyssyjen lisäpalikat ovat yleensä teholtaan merkityksettömiä. Mutta sentään jonkinlaista valinnan illuusiota pääsee tuntemaan.

Tämä naama ei voi kuulua kuin pahalle ihmiselle.

Peli on tottakai nätti kuin mikä, kuten CoD:iin yleensä kuuluu. Varsinkin valmiiksi renderöidyt välivideot näyttävät hyviltä ja laadukkaasti animoiduilta, lähestulkoon vetäen vertoja elokuvatason tuotannoille. Pelinkin puolella olevat välinäytökset ovat varsin hyviä, ja varsinainen peli ulkonäöllisesti ajaa asiansa enemmänkin kuin hyvin. Räjähdykset näyttävät tosin aina vähän latteahkoilta pettymyksiltä. Musiikki ei ainakaan häiritse, joskaan en äkkiseltään keksi yhtään mieleenjäänyttä pätkää. Mikä sinällään kertoo harmittavan paljon pelin soundtrackin muistettavuudesta.

Tällainen löytyi YouTubesta, eli kyllä tässä ainakin jotain musiikkia on. Ei huono, mutta aika perus.

Uututta pelissä on tarjolla suhteellisen simppelin avaruusalusräiskinnän muodossa. Ei tämä mikään FreeSpace 2 ole, mutta sinällään ihan mielenkiintoista vaihtelua ainaiseen FPS-möykyttämiseen. Hauska lisä on myös pleikkarin ohjaimesta kuuluva "radioliikenne". Täysin pelitapahtumiin liittymätöntä hölynpölyähän se on, mutta hauska lisä kuitenkin. Ohjaimen kaiutin kuitenkin tuntuu jääneen peleissä keskimäärin aika vähälle/turhalle käytölle. Välillä avaruudessa räiskitään myös ilman alusta kuupuvussa, mikä tuo myös yhden lisäulottuvuuden peliin kun painovoima häviää. Jälleen kerran, aika pieni muutos, mutta muutos kuitenkin.

Räiskintänähän peli kuitenkin toimii ihan mallikkaasti. Pyssyjä on, niihin saa kiinnitellä kaikenlaista lisäputkea, ja kun vetää liipaisimesta, niin piipusta lentää lyijyä. Tai energiaa. Tähtäämällä vihollista ammukset saa kohteeseen, ja jos avaruusterroristirobotti jää piiloon, voi sitä heittää kranaatilla. Tai hakkeroida sen. Kontrollitkin ovat tutut ja toimivat. Sinällään peruspalikat tämäntyyliseen peliin ovat hyvin kasassa, mikä on toki toivottavaa, kun kyseessä on jo seitsemäs Infinity Wardin tekemä Call of Duty. Toki peli on ehkä vähän liiankin, taas kerran, "perus". Mitään mielenkiintoisia yllätyksiä ei isommin ole luvassa.

Call of Dutyn arvostelu puhtaasti yksinpelin perusteella on kuitenkin ilkeää, halpamaista ja muutenkin tyhmää. Siksi uskaltauduin moninpelin uljaaseen maailmaan, ja pari peliä jaksoin ottaa turpaan. Pelaajia kuitenkin löytyi, mikä on lähtökohtaisesti hyvä. Kaikki perusmuodot pelistä löytyvät, deathmatchista karttapisteiden hallussapitämiseen. Pyssyköitä pystyy kehittämään ja avaamaan niihin erilaisia lisäkilkkeitä. Jälleen, ei mitään erityisen mullistavaa. Lisäksi IW:stä löytyy zombie-peli, jossa yritetään selvitä aalto toisen perään päälle vyöryvistä mölleistä. Tämäkin alkaa jo olla enemmän odotettu ominaisuus kuin uutuus, mutta hauska kasariteema tuo vaihtelua normipelin "tämä on sotaa ja erittäin vakavaa"-mielentilaan. Muutenkin pelimuotoon on selkeästi nähny paljon vaivaa, ja se on mukavaa pelattavaa.

Paska ja lapsellinen peli.

Kaiken kaikkiaan, eräs kommentti netissä mielestäni tiivisti Infinite Warfaren aika hyvin: jos laatikon kyljessä ei lukisi Call of Duty, peli olisi keskivertoa parempi avaruusräiskintä. Siinä nyt kuitenkin lukee niin, ja osittain juuri siksi peli onkin saanut aika paljon negatiivista kritiikkiä osakseen. Mikä on sinällään ansaittua, sillä pelisarja polkee uudesta maisemasta huolimatta paikoillaan, ja pahasti. Jos kuitenkin tämän saat kympillä, niin osta ihmeessä talteen mikäli elokuvallinen perusräiskintä kohtuullisen hyvän yksinpelin muodossa maistuu.

Pikavilkaisu: Serious Sam Double D (2011)

Serious Sam Double D
Julkaisuvuosi: 2011
Alustat: PC, XBox 360
Kehittäjä: Mommy's Best Games
Julkaisija: Devolver Digital, Croteam

Serious Sam on varmaankin äijistä äijin pelisankari, tai ainakin hyvin korkealla machorankingissa. Tämä tennareissa ja farkuissa löntystelevä jantteri pistää kylmäksi tuhansia, ellei peräti satoja tuhansia "olioita" (mm. päättömiä kamikazeja, harpyijoita ja jättimäisiä mechoja) aikamatkustellessaan menneisyydessä maailmaa pelastamassa. Samalla ehtii laukoa tyylikkäitä one-linereita kuin Duke Nukem konsanaan:

"Give a man a bullet and he'll want a gun. Give a man a gun and he'll be giving away the bullets."

Double D on kuitenkin normaalista Serious Samista vähän poikkeava. Siinä missä Vakavan Sampan pelit ovat yleensä first person shootereita, on Double D sivusta kuvattu 2D-tasoloikka/-räiskintä. Vihollista tulee tosin tässäkin pelissä sen verran tiuhaan vastaan että kyllä peliä voi ajoittan myös bullet helliksi väittää.

Tässähän pitää tietää.

Ja kyllä pelin muutenkin Serious Samiksi tunnistaa. Tutut päättömät kamikazet ja rakettimiehet juoksevat edelleen vastaan muinaisissa maisemissa. Muutamia ainakin itselleni uusia tuttavuuksia mahtuu myös mukaan, kuten esimerkiksi femikaze. Se on kuin kamikaze, mutta nainen. Kentät ovat teoriassa suhteellisen simppeleitä "juokse oikealle ja tapa kaikki"-ajatusmaailmaa noudattavia, mutta putken varrelle on piilotettu runsaasti salahuoneita. Jos sattuu olemaan perfektionisti, niin näiden penkomiseen saa kyllä valumaan aikaa.

Syvästä montusta pääsee pois luonnolisesti tekemällä kasan vastustajien ruumiista.

Äänet toimivat ääninä, iso osa on jälleen sarjan aiemmista osista tuttuja. Musiikkikin onnistuu kohtuullisesti, tavanomaista metalliräimettä vähän isommissa rähinöissä. Ei mitään mieleenpainuvaa tai sellaista jota kuuntelisi huvikseen, mutta taustalla kyllä. Grafiikat ovat piirretyt, missä ei sinänsä ole mitään vikaa. Siinä on kuitenkin vikaa, että piirrokset ovat ajoittain epäselvät. Esimerkiksi kuilun kielekkeen fyysinen reuna ei aina tunnu olevan siinä kohdassa mihin se on piiretty.

Läjä pannukakkuja, joilla on haarukat jalkoina ja vuvuzelat... joinakin ulokkeina. Mitä.

Kontrollit tuntuvat oudon raskailta. Vaikka sankari hyppii verrattain korkeita kuuhyppyjä, niin liikuminen on silti kankeaa. Pelailin hiirellä ja näppiksellä, ja tähtäämisessä oli vähän vaikeuksia. Sen sijaan, että hiiren siirtäminen esimerkiksi vasemmalta oikealle kääntäisi hahmon ympäri, se vain siirtää kursoria näytöllä. Tämä käytännössä tarkoittaa että nopeiden tähtäysliikkeiden tekeminen on mahdotonta. Samanlaista ongelma on ollut ilmeisesti myös kontrollerilla.

(Huonosti cropattu) jättimäinen raketeilla liikkuva apina, joka ampuu räjähtäviä banaaneja ja huitoo isolla sirkkelikädellä. Mitä ja miksi.

Peli käy tylsähköksi aika äkkiä, mutta silti jokin sen aivottomuudessa viehättää. Tämä pätenee tosin aika lailla kaikkiin peleihin, joissa Sam seikkailee. Viimeinen viimeistelykierros pelistä on kuitenkin jäänyt tekemättä, ja samalla rahalla saa kyllä parempiakin tämän genren pelejä (joskin nyt Steam näyttää hinnaksi 0,90e). Mitään kauhean mullistavaa ei ole tarjolla, pyssyjä voi kasata pinoon ja ampua viittä paukkurautaa kerralla, mutta se ei sinällään ole kovin häävi myyntivaltti. Ei vaikka näin hauska launch traileri pelillä olikin:

PS: Pelistä on myynnissä Steamissa vain Serious Sam Double D XXL, joka sisältää tämän pelin lisäksi myös enhanced versionin. En pelannut sitä enkä tiedä onko se hyvä, mutta ainakin se tarjoaa co-opin, joka saattaisi olla teoriassa ihan hauskakin. En kuitenkaan usko, että muita mahdottoman isoja eroja siinä olisi. Vaikka eihän se olisi ensimmäinen kerta kun olisin väärässä.